Päätös 10.9.2018: Aloite hyväksytty

”Var skog har nog sin källa
Var äng sin blomma har
Vart hjärta har sin saga
Från flydda ungdomsdar.

Och skogens källa sinar
Och ängens blomma dör
Men hjärtats tysta saga
Ej någon tid förstör.” 

Vuonna 1827 syttyi Turussa Pohjoismaiden laajin kaupunkipalo. Turussa eli tuolloin 20 000 asukasta, joista 14 000 jäi palon seurauksena ilman kotia. Näistä kodittomista noin 10 % muutti Paraisille, suurimmaksi osaksi Malmille sukulaistensa luo.

Eräs kodittomaksi jääneistä oli viimeisten joukossa Turun Akatemiassa maisteriksi promovoitu Johan Ludvig Runeberg. Hän asui Paraisilla kolmessa eri talossa ja toimi muun muassa Suomen ensimmäisen arkkipiispan, Jakob Tengströmin, perheessä kotiopettajana.

Vuonna 1828 tapahtui jotain suurta. Johan Ludvig Runeberg tutustui Fredrika Tengströmiin. Suunniteltu Espanjan matkakin sai jäädä, sillä Runeberg halusi viettää aikaa Fredrikansa kanssa.

Johanin ja Fredrikan välille syttyi rakkaus. Runeberg kirjoitti Fredrikalle rakkausrunoja. Pari souteli romanttisesti Kirkkoselällä ja käyskenteli salaisilla retkillään.

Nykypolvia heidän tarinastaan muistuttaa yhä Suntin rannalle sijoittuva, Armi Nurmisen taideteos Hjärtats saga, Sydämen tarina.

Parainen on oikeastaan ollut rakkauden kaupunki lähes kaksisataa vuotta. Miksi se ei olisi sitä myös tulevaisuudessa?

Eri puolilla maailmaa on rakkauden siltoja, joihin rakastavaiset voivat käydä lukitsemassa lukon elinikäisen rakkauden symbolina. Paraisilla sillat eivät kuitenkaan tunnu rakkauden piinaavaa painolastia kestävän.

Luonto ja metsä ovat kuitenkin aina olleet meille suomalaisille tärkeitä. Johanin ja Fredrikankin kerrotaan aikanaan lempineen Munkvikenin vehreiden koivikkojen katveessa.

Mitä jos Paraisilla voisi lukkojen ja siltojen sijasta tunnustaa rakkautta Rakkauden Metsässä?

Se olisi paikka, jonne rakastavaiset voisivat istuttaa puun rakkautensa merkiksi. Myöhempinä vuosina rakastavaiset voisivat palata muistamaan merkkipäiväänsä Rakkauden Metsään.

Ehdotan näin, että Paraisten kaupunki perustaa sopivalle, Malmin läheiselle alueelle Rakkauden Metsän.

Hankkeessa yhdistyvät lähiluonnon kunnioittaminen, asukkaiden virkistys ja hyvinvointi sekä matkailun kehittäminen. Rakkauden Metsä antaisi Paraisten kaupungista myös myönteisen, avoimen ja lämpimän kuvan.

Pariisi saisi vertaisensa kilpailijan Suomesta.

Pargas – Rakkauden kaupunki!

Kiitos!