Roskaamista on pitkään totuttu pitämään jokseenkin vähäpätöisenä ympäristöongelmana. Isojen jätteiden dumppaaminen maastoon on viime aikoina vähentynyt, mutta välinpitämätön pienroskaaminen on vastaavasti lisääntynyt. Roskaamisesta aiheutuu yhteiskunnalle ylimääräisiä ja turhia kustannuksia. Myös roskaamisen ympäristövaikutukset saattavat osoittautua odotettua huomattavasti pahemmiksi.

Yksistään Vantaan kaupungin katualueiden roskaamisen kustannukset maksavat asukkaille noin 700 000 euroa vuodessa. Etenkin suositut ulkoilmatapahtumat lisäävät huomattavasti siivoustarvetta. Siivouskustannukset lankeavat järjestäjien sijaan useimmiten veronmaksajien maksettaviksi. Viime kesänä järjestetyn Vantaanjoen kaljakellunnan aiheuttamat roskaläjät maalla ja vedessä osoittivat varsin selkeästi, että kesäisestä vapaudesta osataan ottaa kyllä ilo irti, mutta valitettavasti ilman vastuun vaivalloista painolastia.

Pidä Saaristo Siistinä ry selvitti joitain vuosia sitten hanketyönään Itämeren rantojen roskaantumista. Tulokset olivat yllättäviä: Suomen tutkimusrannat osoittautuvat aineiston roskaantuneimmiksi. Suurin osa roskista oli lisäksi kotoperäisiä. Tupakantumpit, oluttölkit ja muovikääreet ovat rannoillamme valitettavan yleisiä jätöksiä.

Ympäristön kannalta varsinkin muoviroskien yleistyminen on osoittautumassa haasteelliseksi. Luontoon joutuessaan muovi ei häviä, vaan pilkkoutuu ajan kuluessa entistä pienemmiksi palasiksi. Jo muovimateriaali itsessään sisältää monia haitallisia kemikaaleja. Meriin päätyvään mikromuoviin kerääntyy lisäksi myös vedessä olevia epäpuhtauksia. Linnut ja muut eliöt luulevat mikromuovia ravinnokseen ja syövät sitä. Ravintoketjussa mikromuovin sisältämät epäpuhtaudet siirtyvät eliöltä toiselle, päätyen lopulta ehkä omille lautasillemme.

Merien roskaantumisongelma on maailmanlaajuinen, ja sen ratkaiseminen tulee olemaan hyvin vaikeaa. Jotta muovin päätyminen meriin voitaisiin estää, tulee muovin käyttöä pyrkiä aktiivisesti vähentämään. Tämän vuoksi olisi hyvin tärkeää kehittää esimerkiksi muovia korvaavia biohajoavia pakkausmateriaaleja. Kehittyneenä metsäteknologian maana meillä on Suomessa siihen hyvät mahdollisuudet. Pelastamalla maailmaa, voimme luoda Suomeen myös uusia työpaikkoja.

Roskaamisen vähentämiseksi tarvitaan yhä myös paljon asennekasvatusta. Päiväkotien ja koulujen ympäristökasvatus on merkittävässä roolissa, kun haluamme kasvattaa luontoa ja lähiympäristöä kunnioittavia kansalaisia. Jätteiden synnyn ehkäisy ja kierrättäminen ovat tulevaisuuden kansalaisen perustaitoja, jotka tulee oppia jo pienestä pitäen.

Itse toivoisin ympäristöopetukseen kaikilla koulutusasteilla entistä enemmän myös käytännönläheisyyttä, sillä luontoa oppii ymmärtämään ja arvostamaan parhaiten juuri luonnossa liikkumalla.  Myös erilaisten yhteisöllisten ympäristötempausten järjestäminen lisää lasten ja nuorten käsitystä omista vaikutusmahdollisuuksistaan, ja auttaa heitä samalla ymmärtämään yhdessä tekemisen merkityksen. Nämä ovat arvokkaita taitoja niin ihmisen itsensä kuin luonnonkin kannalta.

 

 

Kirjoitus on julkaistu Åbo Underrättelser -lehdessä 17.1.2015, Maaseudun Tulevaisuudessa 20.1.2015 ja Turun Sanomissa 3.2.2015.